Kirkkonummen sivistyksen ja vapaa-aikapalveluiden palveluverkkoselvitys
Tilakonsultit laati Kirkkonummen kunnan sivistys- ja vapaa-aikapalveluiden palveluverkkoselvityksen 2022–23. Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli prosessi, jolla kytketään yhteen kunnan maankäytön ja palvelurakenteen suunnitelmallinen kehittäminen. Palvelukapasiteetin riittävyyden kannalta tasainen väestönkasvu on tavoiteltavampaa kuin nopeudeltaan vaihteleva kasvu, sillä nopeat muutokset näkyvät palvelukysynnässä pitkään. Hankkeessa mallinnettiin kunnan kehitystä kunnan eri osiin painottuvilla asuntorakentamisen malleilla, jotka erosivat toisistaan sekä sijainnin, että kasvunopeuden suhteen. Kasvuskenaariot havainnollistivat kasvunopeuden, investointitarpeiden ja toimitilojen elinkaarikustannusten välistä yhteyttä.
Selvityksen tuloksena oli, että Kirkkonummen kannattaa tavoitella väestönkasvun jatkumista noin 1,0 prosentin tasolla jatkossakin. Tällä on suora vaikutus siihen, miten kunta mitoittaa kaavoitusohjelmansa. Elinkaarikustannustarkastelun avulla selvitettiin myös, että kunnan kannattaa sijoittaa asuntorakentaminen nykyisten taajamien yhteyteen, joissa lapsille ja nuorille suunnatut palvelut ovat jo valmiina.
Laadituista alueellisista kasvuskenaarioista valittiin kunnan kannalta realistisimmat ja niiden pohjalta laadittiin lista palveluverkkoon kohdistuvista toimenpiteistä vuosille 2024–28. Toimenpiteet sisälsivät uusinvestointeja ja peruskorjauksia, poistoja sekä toiminnallisia muutoksia palveluverkkoon. Kirkkonummi myös päätti mitoittaa kasvutavoitteensa maltillisen kasvun skenaarioiden mukaiseksi ja päätti ohjata kasvua jatkossa ennakoivasti niin, että asuntorakentaminen ja väestönkasvu tukevat palveluverkon toimivuutta ja tavoiteltavaa täyttöastetta.