Jyväskylän Keljonkankaan yhtenäiskouluhanke

sora

Syyskuussa 2017 osallistuimme Jyväskylän Keljonkankaan yhtenäiskouluhankkeen hankesuunnitelman kehittämiseen tilaohjelmatarkastelun kautta. Toteutimme työn kapasiteettilaskentaperusteisesti hanketta varten räätälöimämme tilatarvelaskurin avulla. Tarkastelun tavoitteena oli koulurakennuksen tilatehokkuuden parantaminen, tinkimättä uuden opetussuunnitelman mukaisten oppimistilojen toiminnallisesta laadusta. Tilaohjelmatarkastelun lähtökohtana toimi hankkeen tarveselvitys- ja hankesuunnitteluvaiheissa luotu alustava huonetilaohjelma. Laskentatekijöinä käytettiin kaupungin määrittämää tuntikehystä sekä kokemukseen perustuvia, yhteisesti sovittuja ryhmäkokoja.

Laskennan perusteet, laskurissa käytetyt muuttujat sekä saavutettava hyöty käytiin läpi ja tarkennettiin kahdessa erillisessä työpajassa (tilaaja-käyttäjä -työpaja sekä suunnittelijatyöpaja). Lisäksi esitimme yleisellä tasolla arviomme arkkitehtisuunnittelun luonnosvaiheesta niin kokonaisidean kuin tilakonseptin osatekijöidenkin osalta. Työpajatyöskentelyn ja laskurin avulla haastoimme ja sparrasimme hankesuunnitteluvaiheen tilaohjelmaa sekä viiteluonnosta. Tilaohjelmatarkastelun lopputuotteena toimitimme esityksen huonetilaohjelman tarkennukseksi.

Hanke sisältää oppimisympäristöt 640 oppilaalle (5.–9. lk) sekä varautumisen 20 % kasvuun. Koulun yhteyteen sisällytetään nuorisotilat ja kirjastopalvelut. Lisäksi hankkeessa huomioidaan laajennusmahdollisuus 1.–4. lk osalta 400 oppilaalle. Tuotimme hankkeen tarkennetun huonetilaohjelman yhteistyössä tilaajan (Jyväskylän tilapalvelu), käyttäjän (sivistystoimi, perusopetus) sekä suunnittelevan arkkitehdin (Arkkitehdit Siistonen Oy) kanssa