Tilakonsultit
Toteutimme Hollolan kunnalle syksyllä 2017 vaihtoehtotarkastelun kunnanviraston sijainnista. Selvityksen avulla tarkasteltiin viittä vaihtoehtoista tapaa toteuttaa kunnanvirasto Hollolan keskustaan ja tavoitteena oli tuottaa objektiivista vertailutietoa päätöksentekoa varten.

Vaihtoehtoja vertailtiin tonttia, laajuuksia ja kustannuksia sekä etuja, haasteita ja aikataulua koskevien ominaisuuksien perusteella. Vaihtoehdot sisälsivät nykyisen kunnanviraston peruskorjauksen, hajasijoituksen kunnan vajaakäytöllä oleviin kiinteistöihin sekä uusinvestoinnin joko kunnan tai yksityisen tahon toteuttamana. Vaihtoehtojen kustannukset laskettiin mahdollisimman realistisina siten, että laskelmiin sisällytettiin myös toteutusmallista johtuvia välillisiä kustannuksia, kuten purku- ja tonttikustannukset.

Toteutusvaihtoehtojen ominaisuudet erosivat erityisesti tilatehokkuuden, toimivuuden ja elinkaarikustannusten osalta. Johtopäätöksenä todettiin, että elinkaarikustannuksiltaan edullisimmat vaihtoehdot olisivat kunnan omalla uusinvestoinnilla toteutettu virastotalo tai toimintojen hajasijoittaminen vajaakäytöllä oleviin rakennuksiin. Tilatehokkuuden ja toimivuuden kannalta parhaimmat vaihtoehdot olisivat joko kunnan tai yksityisen tahon uusinvestoinnilla toteutettu uudenaikainen kunnanvirasto.